Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa

Hetki aikaa itselle- blogin tarina

Tässä kohtaa kun Hetki aikaa itselle- blogisivulle on tullut uusia seuraajia ja lukijoita, voisi olla paikallaan pitkästä aikaa esittäytyminen kuka täällä postauksien takana onkaan. Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa- blogipostaus esittelee tällä kertaa minut itseni.

Kuka minä olen, mistä ajatuksesta blogi syntyi, mitä aiheita blogeissani käsitellään sekä monia muita asioita, joita tässä kohtaa mieleen juolahtaa. Kertoa lukijoille minun tarinani.

Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa

Blogin takana ajatuksia kanavoi

Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa  Jyväskyläläinen, omissa ruuhkavuosissa tasapainoileva, kolmen pojan äiti. Äiti, jolla ajoittain on monta rautaa tulessa niin sanotusti, lasten hoidosta oman uran rakentamiseen saakka. Iän tuoma arvostus elämää ja se ihanuutta kohtaan kaikkine tuntemuksineen haasteineen on oman henkisen kasvun myötä saanut itseäni katselemaan maailmaa uteliain ja rohkein silmin. Väsyttävien vuosien keskellä on oppinut vaalimaan niitä hetkiä, joista voimaantuu ja on oppinut asettamaan sen happinaamarin ensimmäisenä itselleen, ennen muita. Vielä ensimmäisen lapsen parissa äitiyttä oppimassa oma itse jäi kauaksi taka-alalle ja hengitti vain äitinä oloa, kunnes toinen lapsi opetti jo, että omasta itsestään on pidettävä huoli muiden ohella ja löydettävä perheelle tasapaino, että kaikki voivat hyvin. Kolmannen lapsen myötä nämä edellä mainitut ovat vain vahvistuneet korostaen vielä ajanhallinnan tärkeyden, mitä ilman viisihenkinen perhe ei voi hyvin.

Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa

Kuinka minusta tuli bloggaaja?

Pitkäaikainen haave omasta blogista on kantanut hedelmää jo maaliskuusta 2019 kun Hetki aikaa itselle– blogi syntyi. Alun alkujaan perustin Hetki aikaa itselle blogin bloggerille, mutta tämän vuoden alusta se siirrettiin WordPressin puolelle. Kaiken kaikkiaan olen bloggaillut jo vuodesta 2017, jolloin aloitin bloggaamisen jälleenmyynti verkon kautta. Tieni tähän saakka on siis edennyt vaiheittain, ja nyt blogisivusto on jotakin pysyvää<3

Matkalla blogini polun varrella olen tutustunut bloggaamisen maailmaan ja tehnyt tekstejäni näkyväksi. Se ensimmäinen julkaisu vasta jännittävä olikin. Siinä on jos jonkinnäköistä uskomusta itseni kanssa käyty läpi, että olen ylipäänsä uskaltanut MITÄÄN tuoda julkiseksi luettavaksi. Arvosteltavaksi. Ison prosessin työstettyäni vuonna 2017 lähdin tosiaan bloggailun maailmaan, ja haave on vielä edelleen kasvaa itsekin tässä mukana, siinä samalla kun toivoo bloginkin kasvavan.

 

Steppi stepiltä eteenpäin

Oikeastaan tässä järjestyksessä elämäni on mennyt kuin opiskelu, valmistuminen, vakituinen työ, lapset. Jonka jälkeen oikeastaan omat elämän arvot ovat menneet uudelleen. Nuoruusvuosilla valikoima ravintola- ala alkoi epäsäännöllisen vuorotyön myötä kuormittaa itseäni, jonka jälkeen suunnanvaihto oli päivätyöhön. Sitä kerkesin tehdä ennen lapsia jokusen vuoden, ja jossa olin aivan naimisissa 24/7 h kiinni. Kahden ensimmäisen lapseni jälkeen koin työpaikalta äitiyslomilta palattuani irtisanomisen, jonka myötä olen ollut pysähdyksissä kotona lasten kanssa. Niin sanotusti pysähdyksissä, ajatusteni kanssa. Muutoinhan meno on ollut kovinkin villiä lasten seurana! Pysähdyksissä ollessani oivalsin tuhansien itselleni asettamien kysymysteni avulla, että tunnen, että kaipaan uutta suuntaa elämääni. Vielä silloin en tiennyt mitä se vaan on. Isku vasten kasvoja- tunne irtisanomisfiiliksistä on laittanut minut punnitsemaan asioita entistä tarkemmin, mitä minä haluan. Kuka olen. Millainen olen. Mitä on hyvä elämä.

Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa

Jos mennään vielä hypäten pari vuotta taaksepäin niin hyvinvointi alkoi todenteolla kiinnostaa toisen lapseni ollessa varsin pieni, 2014. Tajusin, että vuosia ei saa enää mittarista pois ja lisää vaan tulee. Aloin entistä enemmän kiinnittämään huomiota liikkumiseen ja ravintoon ja lepoon. Palautuminen on ollut minulle heti lasten saamisen jälkeen avainsana koko paletin hoitamiseen. Siitä, jos mistä, pitää huolehtia. Pidin siis huolta liikkumisen- ravinnon- ja palautumisen triosta. Henkinen hyvinvointi alkoi kiinnostaa itseäni entistä enemmän oman kasvun myötä, ja muistan vuonna 2016 tosissaan pohtineeni, että mitä minä haluaisin tältä elämältä? Mitä minä haluisin tehdä? Mihin minusta on?  Missä voisin hyödyntää omia vahvuuksiani?

Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa

Milloin sytyin tunteenpalolle halusta auttaa muita

Aikaa meni eteenpäin ja hurahdin itsenäisen jälleenmyynti työn pariin 2014. Silloin tiesin jo, että suunta on oikea. Haluan auttaa ihmisiä voimaan paremmin. Kumminkin puuttui jotain. Se jokin elämässäni löytyi vasta 2019 syksyllä, kolmannen lapsen pikku vauvavuoden jälkeen kun tein keväällä päätöksen lähteä opiskelemaan Valmentamon kautta Life coachiksi. On kyllä paras satsaus rahoilleen, mitä on saanut kasvattamalla omaa henkistä pääomaa” opiskelun myötä. Samana vuonnahan 2019 keväällä hain ammattikorkean wellness – tradenomin haussa edeten valintakokeisiin saakka, jonne en kumminkaan ikinä päässyt. Tämän pettymyksen jälkeen tyrittyäni valintakokeissa jälkeen on tullut eteeni monta uutta mahdollisuutta, joista olen oivaltanut, ettei ehkä juuri siksi minun pitänytkään saada opintopaikkaa amk:sta!

Talvella 2019-2020 vaihteessa eteeni ihan kuin sattuman kaupalla ilmestyi monia minua kiinnostavia koulutuksia, joista mainitakseni olivat ”Haaveiletko yrittäjyydestä 3 vkon kurssi”, ” Yrittäjän ammattitutkinto 4 kk”, ”Brain Relief- hoitaja” ja Trainer 4 u: n Stressinhallinta valmentajan koulutus. Oli joukossa muitakin, mutta näihin silmäni jäivät kiinni. Vuosi 2020 on ollutkin täysi itseni kehittämisen, ja uuden oppimisen vuosi. Olen ollut matkalla uuteen, kohti omaa kokonaisuutta. Oman toiminimen polkaisin keväällä pystyyn, jonne pääsemiseen on myöskin tarvittu monta uskallukseen vaadittavaa liikkeelle panevaa voimaa. Minulle se oli keväällä vain maailmanlaajuinen pandemia. Tajusin, että nyt on minun aika lähteä liikkeelle. Suunta maailmalla on se, johon haluan focusoida.

Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa

Sekä ylä-, että alamäkiä

Matkalla tähän hetkiseen minään on ollut monia elämänvaiheita, jotka ovat vastaan tullessaan tuoneet suurta surua, pelkoa, epävarmuutta, ahdistusta ja muita epämiellyttäviä tunteita. Nuorena en vielä osannut avata tunnesalkkuani ja käsitellä pahaa oloa pois, mutta aikuisiällä olen oppinut sen olevan elinehto hyvinvointiin, että on sujut tunteittensa kanssa. Niiden kohtaaminen ja käsitteleminen on ollut rankkaa, mutta huojentavaa. Monet vastoinkäymiset on oppinut läpikäymään paremmin, kun on saanut omaa mielen resilienssiä kasvatettua.

Syämen kuunteleminen

Omien stressaavien elämänkokemusten myötä jotenkin tunnen vahvasti aitoa halua olla auttamassa muita asian kanssa painivia. Omat haasteet ovat kasvattaneet minut tähän mitä olen nyt, ja auttaneet itseäni stressitilanteissa viimein löytämään tasapainon vaakalautaan. Kokemuksista kumpuaa myötätunto ja ymmärrys ihmismieltä kohtaan, ja auttamisen halu. Matkalla tähän päivään saakka olen kasvatellut omaa itsetuntoa, ottanut vaikeita pettymyksiä vastaan, kokenut menetyksiä ja ollut rankoissa elämänvaiheissa, jolloin itseltäni on ollut hävyksissä elämän hallinnan tunne. Ollut tilanteessa kun teet parhaasi, mutta et voi vaikuttaa asioihin yhtään sen paremmin.

Harmonia lähtökohtana arjessa

Tänä päivänä, omissa ruuhkavuosissa arvostan tasapainoa, ilon löytymistä, ja niitä hetkiä, joilla voi ammentaa lisää voimaa itselleen. Vaikka arki on hektistä ja kuluttavaa, on aina mahdollisuus edes pienen hetken verran kerrallaan tehdä jotain sellaista, josta itse nauttii. Minun intohimo on luonnossa liikkumisen ja metsälenkkien jälkeen kuntosali, käsitöiden valmistaminen, blogin kirjoittaminen tai vaikka kauniiden yksityiskohtien tallentaminen puhelimen kameraan. Rakastan kauneutta ympärilläni, erityisesti luontoa ja sen monia ihmeitä, kuten ajankohtaisesti nyt lumoavasta värien kirjosta luonnossa.

Tervetuloa seuraamaan blogejani, joiden ajatus on toisinaan pysähdyttää lukija oman itsensä äärelle. Toisinaan blogini kertovat vauhdikkaista perheemme päivistämme kolmen rakkaan pojan ja puolison& karvakorvan parissa. Toisinaan taas terapisoin lukijoita ihanien käsitöiden parissa tai hyppään coachingin maailmaan. Sivuillani on mukana myös Palvelut– osio, jossa on näkyvillä omat palveluni, joita tarjoan asiakkailleni. Mukaan on rakentumassa kaikkea uutta jännää ajan kuluessa, jääthän seuraamaan:)

Hetki aikaa itselle blogin takana kirjoittaa

Syksyisin tunnelmin,

XOXO
signature

Jaa

Tilaa niin et menetä viestiä
Rekisteröidy sähköpostiosoitteellasi saadaksesi uutisia ja päivityksiä!

Mitä mieltä olet, kommentoi, niin jutellaan lisää

No Comments Yet.