Please enter an Access Token

Käsityö prokkiksista innostuneena

Kodin keväinen sisustusvimma

Kesän huuma. Innostus ja ilo, odottavainen olo. Kyllä ihmismieli on onnellinen kun aurinko tuo valollaan energiaa ja lämpöä. Joka puolella alkaa olla ihanan vihertävää ja kasvi toisensa perään puhkeaa kukkaan. Tää on ehkä vuoden parasta aikaa rakastua kesään joka kerta keväällä uudelleen ja nauttia maisemista silmin kantamiin asti. Mun keväiset villitykset tuunata ja modata kotia ei ota loppuakseen ja uudenlaiset käsityö prokkikset odottelee omaa vuoroaan. Things to do- listalla on toinen toistaan ihanampia käsityö ideoita, jotka odottelevat sopivaa rakoa liikkeelle lähtöön. Käsitöistä hullaantuneena taas, ajattelin bloggailla pitkästä aikaa tästä omasta ajanvietto harrastuksesta, joka otti ja vei mukanaan noin 7- vuotta sitten, joten käsityö prokkiksista innostuneena syntyi tämä postaus.

Matot

Makramee

Virkattu matto- buumi innosti käsityömaailmaan

Tilasin 7- vuotta sitten itselleni virkatun maton, ja sitä aikani katseltuani tulin siihen tulokseen, että minun on alettava kokeilla osaanko loihtia itsekin vastaavanlaisia. Luvassa oli siis monta iltaa harmaita hiuksia ja tuskailuja kun Youtuben videoiden avuilla itse harjoittelin perussilmukoita, purin niitä ja tein uudelleen. Toistojen kautta alkoivat silmukat kumminkin onnistua, ja sehän kasvatti nälkää mukanaan. Muistan kun olin ennen Youtuben videoita tutkinut virkattujen mattojen ohjeita, niin tuumasin silloin, että ne ovat aivan hebreaa. Ei niistä ota tolkkua Erkkikään! Mutta eipä virkkauksessa sen kummempaa ole kuin virkkailla perussilmukoilla ja mallin ohjetta mukaillen, niin ei pieleen voi mennä. Taikka no, voi mennä, mutta jutun juoneen pääsee kiinni, kun purkaa virheet, ja vääntää yhä uudelleen ja uudelleen niin kauan kuin saa oikeanlaisella silmukalla hommasta kiinni. Varsinkin uusien mallien kanssa minulla on edelleen virkatessa eteenpäin menon lisäksi paljon takapakkia ja toisinaan työtä puretaan useita kerroksiakin kerralla. Mutta joka kerta matosta on tullut mallikuvaa muistuttava tekele, joten kyllä ne mutkatkin on tehty ratkottavaksi virkatessakin!

Matto

Matto

Käsitöiden tuoma ilo ja onnellisuus

Virkkaus on kyllä asia, jonka parissa voi kokea syvää onnistumisen iloa. Rakastan käsitöitä ja on ihana ihastella sekä oman kädenjäljen tuotoksia kuin myös arvostan suuresti käsitöitä tekeviä ihmisiä. Vuosien varrella on tässä tullut tehtailtua lukuisten mattojen kautta myös jopa lamppuja ja makramee töitä aina pikku väkerryksiin asti. Yksi päivä tajusin, että olen tehnyt näitä töitä niistä vuosista lähtien kun lapset ovat olleet kuvioissa mukana. Tunteja näiden pariin on hurahtanut monia satoja, mutta toisinaan ymmärrän nyt miksi nämä koukuttaa minua.

Matto

Hetki aikaa itselle

Yksinkertaisesti paras asia on mitä tiedän, että kun illalla rauha saapuu lapsiperheessä kotiseiniin, alkaa oma aika ja monesti odotan iltaa kun pääsen tekemään jotain luovaa. Se on yksi mun tapa käsitellä päivän työmaata keskittymällä omien askareitten ääreen, joissa ei liiemmin enää tarvitse enää sen suurempaa aivotoimintaa käyttää, ne lataavat aivan uutta virtaa seuraaviin koitoksiin, ja myös omat ihana lähde saada hyödyntää ja tuoda ulos omaa luovuutta, inspiraatiota ja sytykettä. Mun motivaatio ja innostus syntyy justiinsakin näistä käsityö fiiliksistä, kun aikaansaa kivoja juttuja ja kokee onnistumisen iloa. Arvatkaa haluaako sitä tavoitella lisää?;)

Lamppu

Höyhenlamppu

Luovuuden innostuksessa syvää iloa ja onnellisuutta

Ah, niin ihana aihe on muutenkin koko luovuus, että joskus mun tekisi oikeen hypähdellä onnesta luovuuden parissa ja huutaa kovaa kuinka iloinen sitä onkaan. Tämäkin blogi teksti tulee aivan täydellä höyryllä ulos, ilman sen enempää ajattelematta mitä kirjoitan, vaan kirjoitan ilmiselvästi erittäin kutkuttavasta aiheesta. Luovuuden äärellä on ihana olla oma itsensä, tehdä just omanlaista juttua ja sooloilla niin ronskisti kuin vaan uskaltaa.

Höyhen

Uusia juttuja testailen tasaiseen tahtiin arjessa, ja viimeisin testailuni on olleet makramee- solmuilu tekniikalla tehdyt enkelinsiivet. Näin kuvan vastaavista jossakin Facebook ryhmässä- ja innostuin niin, että oli alettava heti puuhata solmujen parissa. Sattumoisin oli askartelu kamppeissa juuri oikeat ja tarvittavat materiaalitkin, niin mähän innostuin ”ihan Simona” aiheesta. Enkelinsiivistä tuli ihanat mielestäni. Isomman tein punoskuteella ja pienemmän version mopparinlangasta, jonka sai vielä kammattua sivuilta pörröiseksi. Olen tyytyväinen <3

Enkelinsiivet

Enkelinsiivet makramee

Käsityökurssien vetäminen tulevaisuuden haaveissa

Haaveilen jossain kohtaa pitäväni käsityö- aiheisia kursseja erilaisille porukoille, jossa teemoillaan eri aihealueissa, ja uskon, että näin jossain kohtaa teen ja kasaan porukan kasaan nauttimaan käsitöiden rennosta ja terapisoivasta vaikutuksesta. Sitä ennen visioin omaan käsityö- portfolioon uusia prokkiksia lisää ja pidän käsityö- kipinää yllä! Käsityö prokkiksista innostuneena

Säihkivin terveisin,

XOXO
signature

Tilaa niin et menetä viestiä
Rekisteröidy sähköpostiosoitteellasi saadaksesi uutisia ja päivityksiä!

Mitä mieltä olet, kommentoi, niin jutellaan lisää

No Comments Yet.

Previous
Mennään yhdessä tunteen yli
Käsityö prokkiksista innostuneena