Please enter an Access Token

Miten lähteä liikkeelle bloggaamisen haaveista?

Milloin on hyvä aika aloittaa jotain uutta?

Miten lähteä liikkeelle bloggaamisen haaveista? Tämän kertainen postaus kertonee minun bloggaamisen aloittamisen matkastani. Toivon postauksesta heräävän sinulle uusia ajatuksia ja mäkökantoja, mikäli vaikka pohdit oman blogin aloittamista.
Mietitkö sä tarkkaan sun uusia päätöksiä ja tekemisiä, että milloin on hyvä aika millekin? Millä sä teet sen lopullisen päätöksen, että jonkin aika on NYT? Minulla itsellä tämän blogin perustaminen on ollut mielessä jo kauan. Niin kauan, että en edes muista milloin varsinainen ajatus omasta blogista edes syntyi. Iso merkittävä asia, jonka takia asia on edennyt, niin tein viime vuoden loppupuolella jo tietoisen päätöksen, että avaan oman blogin uudelle blogi portaalille tänä vuonna 2019. Muun muassa omassa tämän vuoden ”dreamcardissa”, eli unelmakartassa, on merkintä blogin avaamiselle. Haavekuva blogille oli saada kanava ajatuksilleni ja ideoilleni. 
 

Pienillä askelilla eteenpäin

Miten lähteä liikkeelle bloggaamisen haaveista?
Minulle se kävi niin, että viime vuonna sain hyvän startin bloggaamiselle omien kotisivujeni https://jaanakosk.myforever.fi kautta, jonka Forever itsenäinen jälleenmyyntityöni on mahdollistanut. Sinne avautui blogi sivusto, jonne bloggaamisesta kiinnostuneet jälleenmyyjät saivat kirjoitella omia blogeja. Minullakin siellä löytynee kattavasti hyvinvoinnin saralla postauksia muun muassa liikkumisesta, hyggeilystä, ja kaikenmaailman idean poikasista mitä kotiäiti vuodet ovat minussa herätelleet. 
Miten lähteä liikkeelle bloggaamisen haaveista?

 Tavoitteet näkyviksi 

Minulla päätökset menevät eteenpäin kun olen kirjannut ne jonnekin tavoitteiksi ylös.Viimeisen 2 kuukauden ajan minulla on ollut myös keittiön kaapin seinällä muistilappujen seassa merkintä ”Blogger”, joka on jatkuvasti minua muistuttanut siitä, että sitä kohti menen, ja jossain kohtaa voin nykäistä sen muistilapun pois. Voida merkitä tehtävä suoritetuksi omissa tavoitteissa, ja things to do listoissa. Huojentava tunne.
Miten lähteä liikkeelle bloggaamisen haaveista?

Kanava ajatuksille

Blogi on itselle yksi kanava saada purettua ajatuksia. Minulla niitä ajatuksia tuntunee riittävän, ja ideoita juurikin vaikka muille jakaa, niin se oli minulla blogin perustamisen tärkein syy. Toivon blogeistani hyötyvän muutkin ja saavan uutta ajateltavaa ja inspiraatiota. Toisinaan kirjoittaminen on yksi hyvä tapa käsitellä muun muassa tunteita ja tuoda tasapainoa elämään. Ajatusten purkaminen tekee hyvää mielelle ja keventää sitä parhaimmillaan.
Mitä taas tulee inspiraation etsimiseen, niin itse ainakin lueskelen ja etsin paljon inspiraatiota muilta ihmisiltä. Etsin paljon ideoita myös muista blogeista, joista muun muassa moni diy- prokkikseni on saanut alkunsa. Kunnolliset ohjeet blogissa saavat aikaan innostuksen, jonka jälkeen monta uutta asiaa saa alkunsa. 
 

 Vertaistuki ja apu matkalla mukana

Ilman apuja en olisi saanut blogia aikaiseksi, koska sen valmisteluun on uponnut paljon aikaa. Alkumetreillä koin paljon turhautumisen tunteita, koska huomasin että blogin ulkonäöllisiin seikkoihin saa uppoamaan paljon aikaa. Välillä olisi kiva mennä sieltä mistä aita on matalin, ja tässäkin kohtaa mietin aiemmin jo että palkkaan jonkun joka tekee sivut minulle valmiiksi. Niin valmiiksi, että minä vain kirjoitan ja lataan kuvia. Olisihan se ollut aivan liian helppoa.
Sinulle vinkiksi tässä kohtaa, jos olet aikeissa perustaa omaa blogia Bloggerille, niin tee muutama blogikirjoitus, jonka jälkeen saat jo osviittaa miltä blogi alkaa päällisin puolin näyttämään. Itsellä meni juuri sen takia jo epätoivon puolelle koko homma, koska aloin liikaa säätämään teemaa ja muita teknillisiä puolia alkumetreillä, mutta kun tajusin kirjoittaa ensimmäiset blogitekstit, niin ymmärsin sen jälkeen jo paljon enemmän blogin ideaa. Suuri kiitos menee ammattikorkeakoulu aikaiselle opiskeluystävälleni, joka pitää itse omaa kuiskauksia- blogiaan. Yhteistyön voima on suunnaton, kiitos Niina. 

Eheytyvä blogi

Blogini alkaa olla hyvin lähellä nyt sitä määränpäätä, että sen julkistan isosti muillekin luettavaksi. Hetken aikaa tässä muutamien kuukausien saatossa se on ollut julkinen vain muutamille, jotka ovat päässeet sitä kommentoimaan ja antamaan vinkkejä sen toimivuudesta ja huomioitavista asioista. Vielä muutama hiominen ja luulen, että sitten on se jännittävin vaihe edellä, kun kaikki muutkin saavat kuulla mitä olen kuukausien päivät suunnitellut.

Matka on ollut siis pitkä avatessa blogia. Välillä on ollut vaiheita, jolloin blogi ei ole edennyt mihinkään, ja toisinaan taas joinakin hetkinä olen ottanut paljon kiinni niistä tekemättömistä hetkistä. Jatkossa blogi tekstejäni on luvassa säännöllisen epäsäännöllisesti, ja ensi kertaan ajattelin ottaa mukaan seuraavaa diy- prokkista, jossa alan puuhastella höyhenien kanssa<3 Jääthän kuulolle mitä tulema pitää sisällään. 

Ihania lukuhetkiä kanssani, 

Jaana
 
XOXO
signature

Tilaa niin et menetä viestiä
Rekisteröidy sähköpostiosoitteellasi saadaksesi uutisia ja päivityksiä!

Mitä mieltä olet, kommentoi, niin jutellaan lisää

No Comments Yet.

Previous
Käsityönä tehtyä sisustusta kotiin
Miten lähteä liikkeelle bloggaamisen haaveista?