Muutosten aiheuttama pelko

Mikä on muutostoiveemme edessä?

Viime blogissa kirjoittelin muutoksen suuresta voimasta https://www.hetkiaikaaitselle.fi/muutoksen-suuri-voima/  .Jotenkin tuli tunne, että se blogi tulee saamaan jatkoa, ja tässä sitä on lisää samasta aiheesta. Vähän erilaisesta näkövinkkelistä kuin edellinen, tällä kertaa pohtien, mikä meissä usein vastustaa muutosta ja mitä me pelkäämme? Muutoksessa on suuri jännite, jota pitää alkaa purkamaan pala palalta, mitä isommasta asiasta on kyse. Muutoksessa voi joutua kohtaamaan vaikeitakin asioita, joita ei olisi valmis kohtaamaan.

Muutoshalukkuus

Mitä isompi muutostoive on kyseessä, ja mitä enemmän siihen liittyy muitakin ihmisiä, niin luonnollisesti niitä muutoksia varten tarvitsemme aikaa. Jokin tilanne, johon on kaivannut muutosta muuttuu ajan myötä itsestään, joko mennen tavallaan ohi, tai sitten korjaantuen ajan saatossa. Suuremmissa haasteissa, joissa on isoja epämiellyttäviä tunteita mukana, voi saada ainoastaan eteenpäin ”tarttumalla härkää sarvista”, pohtimalla mikä ratkaisu vie omaa muutostoivetta eteenpäin. Riittääkö hyvän ystävän tapaaminen ja yhdessä ongelman yhdessä puiminen? Otatko asian puheeksi puolison kanssa, ja viette asiaa yhdessä eteenpäin? Onko se terapia? Onko se psykologi? Kenties helpottaako haastetta ottamalla lapsenvahdin? Parisuhdeterapiaa? Kriisipalvelua? Tarvitsetko Pt:n tai muun valmentajan joka vie sinua fyysisissä tavoitteissa eteenpäin? Ravintovalmentajan, joka auttaa rakentamaan ruokavalion uudelleen? Vai auttaako sinua muutoksessa eteenpäin mahdollisesti koutsi, joka voi sparrata sinua esimerkiksi uraan liittyvissä asioissa tai kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin rakentamisessa? Koutsi on usein matalan kynnyksen apu, ja kanssakulkija, joka voi helposti auttaa sinut liikkeelle oivalluttamalla harjoitusten myötä asioita, jotka ovat ratkaisevia muutoksen avaintekijöitä.

Muutosten aiheuttama pelko

Muutokseen tarvittava apu

Ketä sinä tarvitset mukaan muutokseen- on hyvä kysymys pohtia omalla kohdalla, että mikä toimii itselle. Todennäköisesti muutokseen  voi tarvita ulkopuolista apua, mikäli itsellä ei ole riittävästi resursseja hoitaa asiaa eteenpäin itsenäisesti. Monikin palvelu on kultaakin kalliimpi, joita palveluntarjojat tarjoavat, koska sitä varten niitä palveluja on olemassa, että ihmisiä halutaan auttaa voimaan paremmin. Koutsin ominaisuudessa itse arvostan suuresti kaikkia palveluntarjoajia, joille voi mennä puhumaan asioistaan, tietäen, että kun on kanssakulkija, asiat alkavat mennä eteenpäin. Kuin päinvastoin puhumatta jättämisellä. Aina on toivoa paremmasta, ja kaikki kortit kannattaa kääntää, ennen kuin luovuttaa. 

Muutosten aiheuttama pelko

Mikä meitä pelottaa muutoksessa?

Pelon takaa kumpuaa monia epämiellyttäviä tunteita, esimerkiksi epäonnistumisen tunne, jonka takana voi olla pelko häpeään joutumisesta. Turhautuminen, riittämättömyys, ahdistuneisuus, jännitys.  Hylkäämisen tunne voi saada meidät jähmettymään paikoillemme, koska ajatuksissa pyörii mahdollinen epäonnistuminen muutoksessa, jonka jälkeen pelko läheisen vastareaktiosta, hylkäämisestä. Taloudellinen huoli kaivaa monissa isoissa muutostoiveissa, jos ei onnistukaan, niin onko talous turvattu. Turvattomuuden tunne saa meidät paikoillemme, emmekä uskalla ottaa yhtäkään ainutta askelta kohti muutosta. Isoista tunteista puhutaan ja monesti muutoksien liikkeelle lähdön taustalla voi piillä jopa suorastaan tunnelukkoja, jotka olisi hyvä murtaa, ennen kuin muutos on valmis tapahtumaan. Kuinka hyvin olet perehtynyt omiin tunteisiisi ja oletko valmis katsomaan niitä silmästä silmään? Omilla hartioilla kannetut tunnelukot ja uskomukset voivat olla suurimpia esteitä muutoksen toteutumisessa, joita läpikäymällä voi aueta moniakin solmuja, jotka voivat olla ”humpan juoni” erinäisissä ihmiselämän haasteissa.

Toiminta

Liikkeelle lähtö on vaikein osuus

”Toiminta tappaa pelon”– lause on tallentunut omaan mieleen niin tukevasti, että se pysyy vahvasti omassa päässäni, nyt ja aina;) Ja niinhän se vaan on, kun liikkeelle on jo lähdetty, huomaa jo pelon hälvenneen, koska sinulla on jo katsoa matkaa taaksepäin. Olet jo onnistunut, koska olet liikkeellä! Rohkeus kasvaa sitä myötä koko ajan visusti lisää kun uskallat askeltaa sen ensimmäisen hypyn. Ja se voi olla juurikin liikahdus sitä kohti ketä sinä tarvitset omaan muutokseesi.

Muutosten aiheuttama pelko

Sinun muutostoiveisiin avuksi valmentajana

Tarjoan Life coach- valmennuksia sinulle, joka tahdot saavuttaa elämässäsi asioita, etkä enää vain haaveilla niistä! Toki valmennuksessa myöskin saatamme niistä haaveilla, mutta teemme aidosti selkeitä liikkeitä kohti sinun tavoite päämäärää. Tulet huomaamaan, että mukana oleminen on vapauttavaa, voimauttavaa ja sinua innostavasti eteenpäin liikuttavaa. Saavutat asioita, ja tunnet aikaansaaminen ja ilon tunnetta. Päästät irti kanssani turhista sinua jarruttelevista asioista ja kevennät tunnetaakkaasi, ja kirkastamme ajatuksesi moodille, jolloin on tavoitteen saavuttamiseksi täydet mahdollisuudet. Olen rinnallakulkija, en terapeutti, enkä psykologi vaan harjoitutan kanssasi tehtäviä ja sinä olet päätähtenä, minun tehtävä on kuunnella ja viedä sinun matkaasi eteenpäin. Minä en ohjaa, neuvo enkä komenna, olen aidosti läsnä ja sanojasi hyväksyvä ja arvostava kuuntelija.

LIFE COACH- VALMENNUSPAKETTI syyskuun 30.9.2020 saakka: 

  • Sisältää 4 kertaa 1 h mittaisen valmennuksen 
  • Hinta 225 € sis. alvit (10% alennus OVH)

Nyt on sinun aikasi loistaa, olen tässä jos tahdot niin:)

Muutosvalmiudessa,

XOXO
signature

Jaa

Tilaa niin et menetä viestiä
Rekisteröidy sähköpostiosoitteellasi saadaksesi uutisia ja päivityksiä!

Mitä mieltä olet, kommentoi, niin jutellaan lisää