Please enter an Access Token

Saaren taika kaupallinen yhteistyö

Saaren taika, nyt on sen aika

Saaren taika kaupallinen yhteistyö – postaus avaa lukijoille ihania tuotteita, joihin pääsin myös minä tutustumaan. Arvostan Suomalaista käsityötä itsekin käsitöitä ahertavana tekijänä suunnattoman paljon. Jos jonkinnäköistä oma tekemää käsityö projektia on tullut matkan varrella itsekin kyhäiltyä, ja toisinaan taas moni mielessä ollut idea on jäänyt mietintämyssyyn. Kuten esimerkiksi saippuan teko. Jollain tavalla se on tuntunut itselle liian monimutkaiselle tekovaiheineen, mikä ei varmastikaan sitä ole, jos vaan hommaan ryhtyy. Olen pitkään ihaillut markkinoilla olleita saippuoita, ja etenkin mieltäni on uteliaasti kutkuttanut Saaren taika– tuotteet. 

Tuotteet ensivaikutelmaltaan ovat herätelleet itsessäni seuraavia ajatuksia, sen enempää niistä tietämättä: laadukkaat, käsityömäiset, houkuttelevan kauniit pakkaukset, aistikokemuksia tuotteiden parissa. Parhainta hetki aikaa itselle– momentteja näiden tuotteiden parissa.  

Saaren taika kaupallinen yhteistyö

Tuoksuvia elämyksiä

Nyt sitten sain tilaisuuden päästä tutustumaan tuotteisiin blogi yhteistyön merkeissä. Ja voin kertoa, että heti jo ensi metreiltä hakiessa tuotteita postista kotiin, en malttanut olla jo autossa avaamatta pakettia. Niin kutkuttava tunne oli nähdä, mitä jännää Johanna oli pakannut testattavaksi mukaan. Sain yhteistyössä kokeiluun Greippi pyykkietikan ja Saariston suolasaippuan, joita nyt olen testaillut hipiääni sekä pyykinpesuun. 

Saaren taika tuotteet ovat Suomalaista käsityötä, jotka ovat valmistettu täysin ekologisesti ja ilman eläinkokeita. Tuotteet valmistuvat Särkisalon saaristossa, jossa yrittäjä Johanna puolisonsa, omien vanhempiensa ja muun perheen kanssa ahertaa tuotteiden parissa. Tuotteet ovat tämän päivän arjessa tehokkaasti toimivia kosmetiikka- ja ekosiivoustuotteita, vanhan ajan perinteisten reseptien innoittamana. 

Saaren taikalla on olemassa ympäri Suomea jo lähes tulkoon 200 jälleenmyyjää, mikä on omiin silmiinkin pompsahtanut aiemmin esille, ja joka toisinaan on herättänyt tuotteisiin tietynlaisen uteliaisuuden. Ovat siis suosittuja tuotteita, ja yrityksen ensimmäisenä toimintavuonna liikevaihto kipusi jo puoleen miljoonaan euroon, niin tulevaisuuden näkymät ovat varmasti suotuisat:) On suorastaan kunnia olla yksi ”koekaniini”  muiden joukossa tuotteiden testailussa, ja täytyy todeta, että en kyllä mitään negatiivistä Saaren taikan tuotteista keksi. 

Saaren taika kaupallinen yhteistyö

Greippi pyykkietikka

Avatessani pullon greipin ja etikan tuoksu syöksähti sieraimiin. Eli juuri sitä mitä odotinkin tuotteesta. En ole aiemmin kokeillut pyykinpesuun huuhteluaineen ominaisuuteen pyykkietikkaa, kovasti kyllä huomannut etikoiden kasvattavan suosiotaan pyykinpesussa. Koneelliseen lakanapyykkiä laitoin siis jopa 2 rkl etikkaa sekaan, ja se tuntui sopivalle annostukselle pyykin pyörähdettyä koneesta ulos. Huoneen täytti sitruksinen tuoksu, jota puoliso ihmetteli kovaan ääneen kotiin tullessaan, että ”mikä täällä tuoksuu sitruksiselle”. Tuoksu ei saanut negatiivista torppausta mieheltäkään, joten voimme siis ottaa tämän ”huuhteluaineen” käyttöön seuraavaan koneelliseenkin. Etikka jättää pyykit pehmeiksi niinkuin tavallinen huuhteluainekin tekee. Ihmetyksen aihe oli pyykin kuivuessa, että niihin ei ollut kumminkaan jäänyt voimakasta tuoksua greipistä tai etikasta, kuten pyykkien märkänä ollessa niistä haistoi. Oikeastaan hyvin vähän tuoksuvat pyykkietikalle. 


Tein purkin sivussa olevan etiketin ohjeen mukaan pyykkietikasta myös siivoussuihkeen, jota suihkutin ympäri huushollia raikastaen sohvaa, mattoja ja lähestulkoon omia sukkiakin! Tuotteesta saa siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla hyödynnettyä, sekä pyykkikoneeseen ja siivoukseen. Jostakin silmiini pompsahti Saaren taikan nettisivuja lukiessa, että etikka puhdistaa myös talon putkistoja, joten jos kalkkeutumaa tai muuta vastaavaa alkaa ilmaantua vesien kanssa läträtessä, niin tätä tuotetta voi myös käyttää siihen tarkoitukseen. Itse asiassa tässä juuri ääneen sanoessa tajusin juuri, että meillä vesi kerääntyy kalkkina hanoihin, joten tiedänpäs nyt mitä seuraavaksi kokeilen siihen pulmaan. Vinkki: Ekologinen tiskikoneen puhdistus tapahtuu etikalla ja soodalla, joten käyttötarkoituksia kasvaa lisää entisestään tuotteelle. 

Saaren taika kaupallinen yhteistyö

Saariston suolasaippua

Minä kun rakastan niin yli kaiken kaikkea rapisevaa ja ihanaa, niin voin sanoa, että tätä saippua pakettia avatessa ja hypistellessä tuli sekin rapisteltava tarve tyydytettyä. Saariston saippua on pakattu pahvilaatikkoon, ja se on paperin sisällä paketissa. Kiinnitin huomiota myös tuotteiden ulkonäköön heti alkumetreiltä. Niistä on saatu aikaan jo elämys itsessään, ja huokuvat erittäin viimeisen päälle suunniteltua kokonaisuutta.  

Saaren taika kaupallinen yhteistyö


Saariston suolasaippuan tuntuma iholla pesun jälkeen oli pehmeä ja kosteutunut. Saippuan sanotaankin pesevän ihon hellävaraisesti jättäen sen kosteutetun tuntuiseksi. Kuolleenmerensuola on tehokas ihon kosteuttaja, joka samalla vähentää ihon punaisuutta. Sain kylkiäisenä saippualle myös kokeiluun saippuapussin, joka itsessään jo lisäksi hellästi kuori ja saippua vaahtosi pussissa lisää. Kyllä kädet nauttivat, ja aion jatkossakin tehdä suolaisia käsihemmottelu hetkiä lisää. 

 
 

Vaativalle iholle

Saaren taika saippuat on alunperin suunniteltu tuotteiden kehittäjän omiin hankaliin iho ongelmiin, joten ne sopivat vaativan ihon hoitoon. Lueskeltuani tuotteista shopista lisää päätin jo mielessäni, että teen lisätilauksen tässä piakoin itsekin Saaren taialle, koska teepuusaippua alkoi kiinnostamaan sen antibakteerisen ja ongelmia hoitavien ominaisuuksien vuoksi. Aikuisiällä oma päänahkani on muodostunut erittäin ongelmaiseksi, johon ei käy juuri mikään shampoo kutinan vuoksi. Tätä varten voisin ihan mielenkiinnosta testata teepuusaippuaa, mitä se tekisi ongelmalle. Uhka vai mahdollisuus- se jää nähtäväksi. 

Saippuaan sekä pyykkietikkaan oli etiketteihin lisätty lisäarvoa ihanilla teksteillä, joista tahdoin blogiini laittaa kuvat muidenkin nähtäville. Minulle itselle kokonaisuus jossakin tuotteessa merkitsee paljon, että se on vimpan päälle hiottu loppuun. Nämä tekstitykset ovat piste ii:n päälle kyllä pakkauksia miettiessä <3 Arvostan. 



 

Hetki aikaa itselle hetkiä tuotteiden parissa

Saaren taikan yhteistyö oli mielenkiintoinen. Ja se kiinnostus lisääntyi lukiessa heidän Internet sivuja lisää, joita suosittelen muillekin luettavaksi. Intetnet sivuilla on nähty vaivaa niiden tekemisessä, ja sieltä löytyy vaikka ja mitä luettavaa, muun muassa blogin muodossa avautuu tuotteista ihan uusi maailma lisää. Lisäksi sivuilla on tuote videoita ja paljon ammattitaitoisia, lumoavia tuotekuvia, joiden takana taitaa olla, kukas muu kuin yrittäjä itse. Tuotteita saa ostettua heidän omasta nettishopistaan sekä lukuisilta jälleenmyyjiltä, joita omasta paikkakunnastakin voi löytyä. 

Saaren taika kaupallinen yhteistyö oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus! Todella iso kymppi arvosana tälle yritykselle. Arvostan suomalaista kädenjälkeä entisestään <3 


Onnellistunein terveisin, 
Jaana

XOXO
signature

Tilaa niin et menetä viestiä
Rekisteröidy sähköpostiosoitteellasi saadaksesi uutisia ja päivityksiä!

Mitä mieltä olet, kommentoi, niin jutellaan lisää

No Comments Yet.

Previous
Life coach opintojen aloittaminen
Saaren taika kaupallinen yhteistyö