Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Turvallisuus ja Elinvoima- korujen herättelemä tämän kertainen blogipostaus

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa- blogipostaus jatkaa edellisistä teksteistä. Muutama  blogi takaperin kirjoittelin, Namaste kiitollisuudenkoruista , jotka herättelivät itseäni uudelle blogi postaus ajatukselle. Tässä sille tulee jatkoa. Olin valikoinut kaupalliseen yhteistyöhön koruvalikoimista ”Turvallisuus” ja ”Elinvoima”- nimiset rannekorut, jotka kumpikin vahvasti nimeltäänkin vetivät minua puoleensa.  Niistä kummastakin tuli tunne, että juuri niitä asioita kaipaan lisää elämääni, turvallisuutta ja elinvoimaa, ja jotka viime vuosina ovat olleet omassa elämässäni pinnalla. Turvallisuutta ja elinvoimaa koetellaan myös tässä poikkeusajassa monen muunkin ihmisen keskuudessa, mutta myös oma elämä on kuljetellut näiden asioiden äärelle ja oikeastaan kovastikin ravistellut itseäni. Turvallisuudesta syntyneiden ajatusten jälkeen Elinvoima- osio tuo mukanaan toivoa ja toiveikkuutta, maltathan lukea blogin loppuun saakka.

Uusi vuosi

”Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat. Tuokoon tullessaan mitä kaipaat. Vieköön mennessään mitä taakkana kannat”.

Monien pettymysten värittämä elämä

Toisinaan kun tämä vuosi 2020 on kohta loppumaisillaan, niin sen myötä on myös hyvä jättää nämä ajatukset taakse ja kääntää uuden vuoden alkaessa uusia ajatuksia mukaan.  Olkoon uusi vuosi 2021 siis näiltä osin tallattu, ja tuntemusten läpikäyminen tuokoon rauhan ja hyväksynnän asioille. Vaikkakaan ikävä ja suru ei häviä mihinkään, mutta se antaa uuden tavan käsitellä asiaa. ”Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat. Tuokoon tullessaan mitä kaipaat. Vieköön mennessään mitä taakkana kannat”.

Tämä blogini ”avautuu” niin sanotusti omista haavoistani, joita on luettavissa alhaalta. Kipuilu irtisanomisien jälkeisten tuntemusten jälkeen, työllistymisen haasteet vaikeina aikoina, läheisten menetykset, surutaakka ja arjen multitaskaus lapsiperheessä kuvaavat tämän blogin ajatuksia. Blogi on pitkä, ja janoaa jatkoa, mutta niin on olleet pitkät vuodetkin asioiden parissa. Olen selvinnyt koettelemuksista, mutta helppoa se ei ole ollut. Jos sinä lukijani olet samassa elämän taitekohdassa, toivon, että saisit vähintään edes vertaistukea tällä postauksella <3

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Huomaan, että nämä asiat haluavat nyt nousta esille, ja haluan ne tuoda näkyviksi. Niiden takaa on myös purkautunut paljon ikäviä tuntemuksia, joita olen väistämättäkin joutunut kantamaan mukanani, halusin tai en. Huomaan, että minusta on purkautunut paljon vihaa, turhautumista ja epävarmuutta. Muun muassa. Parhaammalla mahdollisella tavalla olen itse pyrkinyt  niihin vaikuttamaan mihin voin. Jotenkin ne yhdistyvät vahvasti tähän poikkeustilanteeseen, ja toivon, että jos aihe koskettaa sinua jotenkin, niin löydät tästä blogista jotakin sinulle toivekkuutta tuovaa.

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Turvallisuutta vailla

Turvallisuus, yksi ihmisen perustarpeista. Kun se järkkyy muutoksista, ihmismieli on koetuksella. Perusturvallisuutta horjuttavia asioita voi olla pienetkin tapahtumat, mutta myös isot, lamaannuttavat sellaiset. Traumaattiset, ja mitkä jättävät jälkensä meihin. Niiden jälkeen elämää katselee erilaisin linssein.  Itse olen kokenut kaikkea niiden väliltä ja tuntuu välillä, että juuri tätä turvallisuuden tunnetta on vuosien saatossa oikeen huolella elämässäni koeteltu. Tämä blogi ei ole mikään valitusvirsi, vaan kertoo todellisista, aidoista tunteista. Koska elämä ei ole pelkkää iloa ja valoa, niin kun siellä pimeän tunnelin päässä on käynyt, ja oppinut löytämään valoa tunnelin päähän, on samalla oppinut aidosti hyväksymään kaikki tunteet, joita matkalla samalla itsestä purkaantuu. Joku piilottelee niitä iät ajat, välttämättä koskaan tuoden niitä tuntemuksia päivän valoon, koska niihen voi liittyä paljon muun muassa häpeää ja kipua.

Itse katson häpeää silmästä silmään jo niin vankasti, että se ei nujerra minua vaan haluan sen tuoda avoimesti tietoisuuteen, jotta se voi menettää edelleen voimaansa. Samalla, kun laitan julkiseksi ajatuksiani, asetan itseni arvioitavaksi, ja tuon vaikeita asioita esille asettamalla itseni jalustalle häpeän valokeilaan, toivon monen saavan tästä ajatuksia, että onko se häpeä kumminkaan loppupelissä niin paha asia kuin kuvittelee sen olevan. Inhimillistä elämää me täällä eletään, ja jotta koettelemuksista voi oppia jotain, on niitä katsottava suoraan silmiin, käsiteltävä haavat ja ymmärrettävä myös armollisesti hyväksyä tapahtuneet ja mennä eteenpäin.

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Irtisanottu minä

Yhtenä suurimpina elämäni suuntaa muuttavista asioista on ollut irtisanotuksi tuleminen. Hetket, kun nämä ovat olleet käsillä, ovat samalla olleet isoja tunteita sisältäviä hetkiä, kun olen saatellut pienet vauvani ensimmäistä kertaa hoitoon. Äitiyslomien päättyminen ja irtisanotuksi siitä samantien tuleminen, kahdesti, on ollut minulle raskasta aikaa. Ne tunteet, kun sydän syrjällään on lapsia viemässä toisen aikuisen hoitoon, on jo olleet äiti- ihmisen liikuttavimpia hetkiä. Siihen päälle irtisanotuksi tuleminen, on ollut todellakin isku päin kasvoja. Kahdesti. Oloni on ollut särkynyt ja haavoittunut, ja toisinaan olen kokenut myös syvää epäonnistumisen tunnetta, ja syytellyt itseäni kuinka minulle voi käydä näin. Kaikki oli hyvin, oli opinnot pulkassa, yhteinen koti, yhteinen asuntolaina, menimme naimisiin ja saimme odottelujen jälkeen lapsiakin. Yhtäkkiä vetäistään yksi perus turvallisuutemme kannalta merkittävä asia pois, nimittäin työ.

Ihmisiä koetellaan tässäkin poikkeusajassa työn menettämisillä ja vähenemisillä. Isoilla taloudellisilla menetyksillä. Lomautuksilla ja irtisanomisilla. Ihmismieltä todenteolla koetellaan. Korona- asia, johon ei voi itse vaikuttaa, vie meidät kauaksi turvallisuuden tunteesta. Miten nämä hetket vaikuttavat meihin?

Voi vajota syvälle tai sitten kaivaa esiin uusia tapoja ja ratkaisuja. Jokatapauksessa turvallisuuden tunnetta kun on jo romutettu, se voi olla osalle isokin itsetuntemuksen matka, miten irtisanominen vaikuttaa sinuun itseesi kuinka näet itsesi ihmisenä, miten sinä löydät uutta motivaatiota työnhakuun ja ylipäänsä miten sinä selviät hengissä. Isoja perustavan laatuisia kysymyksiä. Niin kuin omalta osaltani, en olisi voinut kuvitellakkaan kuinka koulut käyneenä, vakituisessa työssä ollessa, lapsia viimein saaneena, tulet menettämään yhden perustavan laatuisista tekijöistä elämässäsi, kuin työn. Ensimmäiset ajatukset irtisanomisesta toki minulle oli häpeän kokeminen ja epäonnistuminen. Tosin varsinaisesti itsehän en ollut vaikuttanut yrityksen alueen kannattavuuden laskuun ollessani äitiyslomalla, minä sain vaan kokea karvaan kokemuksen palatessani töihin kun minut irtisanottiin, josta vielä monia vuosia jälkeenpäin olen kokenut valtavan suurta vihaa. Mutta annan vihan tulla ulos, ja luotan, että elämä ei kolmatta kertaa enää samasta syystä minua kaltoinkohtele.

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Pysähdyksen uudet askeleet

Mitä ”hyvää” tämä irtisanominen on minussa synnyttänyt, on ääretön rohkeus ja uskallus lähteä kulkemaan omia haaveitani kohti, ja olen askel askeleelta kokeillut siipiäni, josko rakentaisin urapolkua myös osittain itselleni, ollen itse vastuussa itselleni. Yrittäjyys on kiehtonut minua sen jälkeen, kun äitiysvuosien aikana ja irtisanomin jälkeen olen kysellyt tuhansia kertoja itseltäni, että mitä minä haluan. Mitä on hyvä elämä? Mitä minä haluan tehdä työkseni, mitkä ovat työni arvot? Totaali pysähdys irtisanomisen myötä on ollut elämäni käännekohta saaden esille itsestäni asioita, joihin en vastauksia tiennyt olevankaan. En siis katsele irtisanomista ainoastaan ikävien tunteiden kautta, vaan olen sitä mieltä, että se aika avasi silmäni ja tämän jälkeen olen kulkenut tänne minne olen mennyt.

Vanhat tavat

Totaali pysähdys irtisanomisen myötä on ollut elämäni käännekohta saaden esille itsestäni asioita, joihin en vastauksia tiennyt olevankaan.

Työnhakua ja lasten kanssa multitaskausta kotona

Muutamia sanasia työnhausta ajattelin laittaa postaukseen myös, että ei ole ollut helpoin juttu olla aktiivisessa työnhaussa mukana samalla kun lapsia hoitaa. Jäin siis työttömäksi alkukeväästä 2016 vuonna ja siinä minulla oli kaksi pientä lasta hoidossa. Aloin etsiskellä töitä mutta teimme päätöksen, että hoidan lapsia kotona kesän 2016 alusta elokuuhun saakka kun lähi päiväkoti aukeaa kesätauolta, jolloin samalla luovutin ajatukset työnhausta. Aloin kuumeisesti ja aktiivisesti etsimään töitä syksyllä 2016 taas lasten mennessä osittain hoitoon, ja pääsin hyvään vauhtiin, jonka jälkeen kuukausien edetessä huomasin 2017 keväällä odottavani kolmatta lastani. Vielä siitä eteenpäin sinnikkäästi mahan kasvaessa hain töitä ja toivoin, että jostakin tärppäisi. Mutta raskauden edetessä minun oli luovutettava ajatukselle, että kuka haluaa palkata raskaana olevan töihin?

Työnhakuni siis on ollut monen vaiheen siivittämä, ja on kokenut monia hidastuksia  matkan varrella.  2019 alkuvuoteen saakka hoidin pienimmäistä kotona, ja sen jälkeen olen lähtenyt uudelleen liikkeelle työn hakuun. Siinä samalla olen myös kouluttanut itseäni ja vieden myös omia yrittäjyys haaveita eteenpäin palvelemalla asiakkaitani hoitojen, valmennusten ja käsitöiden parissa, hoitanut lapsia ja hakenut töitä samanaikaisesti. Hoitanut lasten sairastelut, buukannut ja perunut sovittuja menoja, korona aikana kun pieninkin aivastelu on laskettu kotipäiväksi.

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Työnhaku ei ole helppoa!

Tuon tämänkin esille, nimittäin olen juossut tuhansissa työhaastatteluissa! No ei nyt sentään, mutta lukuisat työhakemukset, lukuisat työhaastattelut kaikkine kommervenkkeineen ja hyviä, todella hyviä paikkoja on siintänyt silmieni ohi. ”Et valitettavasti tullut valituksi”, ”Valintamme ei valitettavasti osunut sinuun” ja ” Päädyimme valitettavasti toiseen vaihtoehtoon” ovat tulleet tutuksi itselleni. Kerta toisensa jälkeen olen joutunut nielemään kiukun ja häpeän ja lannistumisen, koska en taaskaan onnistunut. Ajoittain olen todenteolla soimannut itseäni, että olenko näin huono, etten pärjää missään. Olen kuin jossain oravanpyörässä joka pyörii vaan, eikä mitään tapahdu. Jatkuva EI vaatii asennetta ja ajatusten hallintaa. Se vaatii pirun vahvaa uskoa itseesi ja siihen, että perskule, sä onnistut vielä, ja tuo paikka ei ollut sua varten. ”Jaksa mennä eteenpäin, pura kaikki pettymys ulos, ja aloita puhtaalta pöydältä.

Kaikki lähtee hyvin pitkälti juuri omasta ajatuksien hallinnasta, jonka kautta saavuttaa elämänhallintaa. Löydät ratkaisuja kun hallitset ajatuksiasi. Luota siihen!

En kumminkaan häpeä asiaa, etten ole saanut sitä ja tätä työpaikkaa.Tiedän, että  itselläni löytyy kannattelevia työkaluja viimeisten koulutusten, kuten esimerkiksi Life coachingin puolelta, että jaksan jatkaa sinnikkäästi eteenpäin. Niin kuin oma työttömyysaika vuoden 2016- jälkeen on ollut mutkia täynnä, niin tässä poikkeushetkessä on tuhansittain muita samassa tilassa olevia, jotka ovat kohdanneet tämän vuoden aikana pelkoa muun muassa taloudellisesta pärjäämisestä. Luota siihen, että kaikki kääntyy sinun parhaaksesi ja aika opettaa mahdollisesti sinulle uusia ratkaisuja, niin minäkin olen monen vuoden ajan jo omassa ahdingossa tehnyt. Kaikki lähtee hyvin pitkälti juuri omasta ajatuksien hallinnasta, jonka kautta saavuttaa elämänhallintaa. Löydät ratkaisuja kun hallitset ajatuksiasi. Luota siihen!

Muistot

Elämä tässä ja nyt

Riipaisen pienen tekstin myös omasta surumatkastani lähivuosien ajalta, joka on koetellut myös omaa turvallisuuden tunnettani läheisten poismenoillaan. Viimeisten 3 vuoden aikana olemme joutuneet kohtaamaan kolmen läheisen jäähyväiset, jotka ovat järkyttäneet perus turvallisuuden tunnetta lisää. Pelko ja huoli, ja elämän arvaamattomuus ovat väkisinkin olleet läsnä omissa ajatuksissa. Kuoleman lopullisuuden tajuaa vasta kun menettää jotakin tärkeää. Oman äidin ja isän menettäminen samanaikaisesti traagisessa kolarissa on ollut elämäni pahin, järkyttävin tapahtuma. Niin lopullista, kipua tuottavaa ja ymmärtämätöntä. Omaa turvallisuuden tunnetta ei pysty koskaan tässä asiassa täysin parannettua, on vain luotettava tässä hetkessä omaan ja muiden läheisten elämään. Osittain myös äskeiseen aiheeseen liittyen,työttömyyteeni, nämä menetykset ovat tuoneet työttömyys vuosieni varrelle niin suurta surua ja kuormaa lisää arkeen, että ovat kyllä suurelti vaikuttaneet myös omaan työnhakuun. Itseään on ollut väkisinkin kuunneltava missä omat jaksamisen rajat olivat, kun käsillä oli pahin surutyö meneillään niin silloin oli turha edes ajatella jaksavansa miettiä minne voisin työllistyä.

Kukat hautajaisiin

Kuolema on kyllä myös läsnä tässä poikkeusajassakin. Se on lähellä meitä jokaista, koska kukaan ei voi tietää ketä korona meistä vie. Mutta tässäkin on uskottava ja luotettava, että tilanne kääntyy parhain päin ja korona saadaan hallintaan. Liikaa en itse henkilökohtaisesti edes pysty uutisia lukemaan aiheesta, koska huomaan uutisten tuovan paljon huonoa fiilistä lisää. Kumminkaan koronan tuomaa huolta ei voi poistaa mielestään, vaan siihen on ollut pakko miettiä ja suhteuttaa omia ajatuksia. Kuoleman pelkääminen missään olosuhteessa, ja kokemusten jälkeen, ei ole elämisen arvoista vaan on uskottava, että elämä kantaa. Omilla ajatuksilla on äärettömän iso voima.

Yksi ainut elämä, tässä ja nyt

Itse kuolemaa käsitelleenä päällimmäisenä ajatuksena nousee mieleen, että on elettävä tässä ja nyt, tehtävä asioita joita haluaa tehdä ja toimia niin kuin sydän sanoo. Koskaan ei tiedä milloin meistä jokainen täältä lähtee, mutta sitä ei voi alkaa pelkäämään, vaan pitää elää niinkuin viimeistä päivää. Liian monta ”kun eläkkeelle pääsen”- lausahdusta on jäänyt kesken, josta vahvistuu itselle ajatus, että tee nyt, älä siirrä huomiseen! Nauti elämästä nyt täysin, ja uskalla ottaa se vastaan. Ole kiitollinen niistä asioista mitä sinulla on, mitkä ovat sinulle juuri nyt ne tärkeimmät asiat?

Haudalla

Nostin suurimmat elämäni turvallisuuden tunnetta horjuttaneet tekijät jalustalle, jonka rinnalla pienimmät sellaiset ovatkin jo ”menettäneet merkityksensä”. Jollain tapaa isoja kolhuja kokeneena huomaakin, että pienemmät haasteet tätä nykyään on saaneet erilaiset mittasuhteet omalla elämänjanallaan ja niitä käsittelee aivan eri linssein, eikä elämä kaadu nurin pienestä. Jollain tapaa resilienssi on kasvanut vankaksi kun on jo monessa stressaavassa tilanteessa ollut.

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

Elinvoimainen minä

Työttömyyys. Läheisten kuolemat. Univelka. Unettomuus. Masennus. Mitä näitä nyt vuosiin on mahtunut, ovatkin oikeastaan aasin siltana tuolle ”Elinvoimalle”. Nämä kuormittaneet elämän hetket ovat saaneet itseni väsymään, uupumaan. Jopa masentumaan. Mutta eihän se ihmekkään ole, jos perus tarvetta, turvallisuuden tunnetta, ei saa täytetyksi. Kuka tahansa siinä kohtaa on vaarassa uuvahtaa ja kadottaa jopa elämänilonsa. Niin on myös omien polkujeni askeleet olleet, erittäinkin raskaita ajoittain askeltaa, mutta valo tunnelin päässä on saanut aina asteittain omaa elinvoimaa lisääntymään. Ehkä juuri tässäkin kohtaa se, että kun oman elinvoimaisuuden menettää, ymmärtää sen voiman saadessaan edes pienen otteen siitä uudelleen kiinni. Ja juuri se pienikin ote voi olla riittävä huolehtimaan elinvoimasta päivien kuluessa lisää. 

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa

 

Ehkä juuri tässäkin kohtaa se, että kun oman elinvoimaisuuden menettää, ymmärtää sen voiman saadessaan edes pienen otteen siitä uudelleen kiinni. Ja juuri se pienikin ote voi olla riittävä huolehtimaan elinvoimasta päivien kuluessa lisää. 

Nykyään se elinvoimaisuus on juuri sitä, mitä itse kaipaan elämääni. Ja juuri se asia, johon herkästi tartun kiinni sitä vaaliakseni, jos huomaan, että oma elinvoimaisuuteni on kärsinyt tai voin huonosti. Unettomille ja huonoille öille en välttämättä aina voi mitään, mutta voin vaikuttaa muihin elämäni osa- alueisiin keventämällä lastia ympäriltä, sen mitä keventää voi. Uupuneena ei ole hyvä olla. Onnellisuus ja elämän pienet ilot ovat kaukana, ja on kuin eksynyt itsestään kauaksi. Itsetuntemus on tipotiessään ja ei edes ole halukkuutta muuttaa asioita paremmiksi. Sen matkan käyneenä osaa arvostaa ihmeellisenkin pieniä arjen asioita.

Oletko miettinyt, että mihin asioihin sinä pystyt vaikuttamaan?

Turvallisuuden kaipuuta ja parantavaa elinvoimaa
Kuva Titta Kivelä

Oma voima käytössä

Oman elinvoiman löydyttyä vaikeiden hetkien jälkeen, on tajunnut haluavansa pitää elinvoimastaan kiinni. Se vahvistaa myös luottamusta juuri tuohon turvallisuuden tunteeseen, jolloin uskot paljon vahvemmin elämään ja kannat toiveikkuutta paremmasta huomisesta. Sitä jaksaa mennä eteenpäin paljon vahvempana kun on oma voima on käytössä.

Arjen simppeli vinkki oman elinvoiman lisäämiseen sinulle on, että vaali aikaa niille asioille joista nautit, ja joista voimaannut. Se voi olla sinulle ihan mitä vain, ja jos et esimerkiksi äiti- ihmisenä ole osannut uhrata aikaa itsellesi, aloita siitä, että alat huomioimaan aikaa itsellesi. Hetki aikaa itselle, merkitsee paljon;) Siitä ajatuksesta bloginikin ”Hetki aikaa itselle”  on syntynyt pari vuotta sitten, että omaa elinvoimaa vaalitaan suomalla omaa aikaa itselleen:)

Arjen simppeli vinkki oman elinvoiman lisäämiseen sinulle on, että vaali aikaa niille asioille joista nautit, ja joista voimaannut.

Kokemusasiantuntijuus omissa palveluissa mukana

Elinvoima on avainsana myös omille rakentuneille palveluilleni, koska niitä haluan muille ihmisille välittää. Jotta elämän saa hallintaan, voi joutua tekemään radikaalejakin muutoksia, sekä hyppäämään itselle epämukavaan paikkaan, esimerkiksi kohtaamaan tunteitaan. Kiire, stressi ja ympäristön vaikutukset omaan itseemme, oma persoonallisuustyyppi huomioiden, voi oppia tuntemaan itseään mitkä ovat asiat mitkä kuormittavat ja millä voi taakkaa keventää.

Näinhän se monesti menee, että omakohtainen kokemus tuo aidon kiinnostuksen sille, mitä haluaa tehdä, niin koen itse vahvasti tämän, että omien kokemusten kautta olen kasvanut siksi mitä olen ja haluan olla se apu siinä risteyskohtaa kun ihminen miettii minne suuntaan menisi. Mitä tekisi, kun tiedostaa halun alkaa toimia erilailla ja saavuttaa elinvoimaisemman arjen.

Jaana Koskinen
Kuva Titta Kivelä

Tämä blogi oli jättipitkä versio, josta heräsi jo uusia ajatuksia tuleviin blogeihin, ja joita suosittelen lukaisemaan jos olet itse esimerkiksi irtisanottuna tai lomautettuna, ja arjessasi puuttuu merkitys. Mitä itse olen pitkän työttömyysajan myötä kaivannut arkeeni, niin niistä ajatuksista kirjoitan lisää;) Kirjoittelen myös millä prepata mieltä kun huomaat olevasi tien haarassa, jossa ei ole suuntaa näkyvillä. Tämä blogi on selkeästi itselleni aihio tuleviin blogeihin, ja ulosreitti ajatuksilleni, ja uskon, että moni kantaa vastaavia tuntemuksia  tälläkin hetkellä sydämellään.

Kanssakulkijasi,

XOXO
signature

Jaa

Tilaa niin et menetä viestiä
Rekisteröidy sähköpostiosoitteellasi saadaksesi uutisia ja päivityksiä!

Mitä mieltä olet, kommentoi, niin jutellaan lisää

2 Comments
  • Minja
    tammikuu 1, 2021

    Jaana ihana, rehellinen teksti. Minulta on myös menetykset ja sairaudet vieneet turvallisuuden tunteen, ja sen vuoksi olenkin tänä vuonna oikeastaan nauttinut kotona olosta ja erakoitumisesta. Maailman suuruus ja kaikki sadat asiat jotka pitää hoitaa… Tuntuu vain vähän turhalta moni juttu. Siksi oman bloginkin kirjoittaminen vähän jäi, mutta tästä sinun postauksesta sain intoa ehkä jatkaa. Toivotaan että saamme tehdä tänä vuonna mielekkäitä asioita, omaan tahtiin mutta myös muiden kanssa. Olis kiva pitkästä aikaa tavata ja jutella!

    • Jaana Koskinen
      tammikuu 2, 2021

      Kiitos sanoistasi:) Ehdottomasti kirjoittamaan omaa blogiasi, tämä minunkin teksti on odottanut omaa aikaansa, että sen haluan julkiseksi tuoda, mutta niinhän ne asiat odotuttavat meitä kun oikea hetki on. Menetysten ja muiden elämän haasteiden myötä vahvistuu ja voimistuu, vaikka niissä hetkissä se ei siltä tunnu. Nähdään ihmeessä ja laitetaan ajatukset jakoon vaikka kahvikupposen äärellä:) Lempeää uutta, tätä vuotta teidän perheelle:)

%d bloggaajaa tykkää tästä: